Soundi

PRODIGY: Always Outnumbered, Never Outgunned

• 1st August 2004
• Asko Kauppinen

Always Outnumbered, Never Outgunned on The Prodigyn neljäs levy. Se on Liam Howlettin ikioma lapsi, hänen näköisensä, mies on tarinoinut. Toissa vuoden Baby's Got a Temper -single, joka ei mahtunut uudelle albumille, ei puhutellut sen enempää Liamia kuin hänen kriittistä yleisöään. Vuoden työ valui hukkaan, ja kaikki oli aloitettava alusta. Howlett päätti tehdä sen yksin, vaivainen laptop apunaan. Keith Flint ja Maxim Reality jätettiin omaan arvoonsa, ja vierailevista vokalisteista pakotettiin raaka-aine levylle, jonka tähti on biitti. Howlett taisi uskoa vakaastikin The Prodigy -tuotteen vetovoimaan ja ajattomaan ajankohtaisuuteen, jonka takaisi nimen vankka perintö.

Oli varmasti epämiellyttävää tuottaa seuraajaa massiiviselle Fat of The Landille (1996), joka näkökulmasta riippuen toi The Prodigyn edustaman tanssimusiikin suuren yleisön kulutukseen tai laimensi siitä kaiken kansan karvanoppa-hardcorea. Fat of The Land oli monen mielestä rankka levy, todella primitiivinen matka tuntemattomaan, musiikkiin, joka näytti ilmestyvän tyhjästä vastaamaan raskaan musiikin kysyntään, alternative-väen puheenaiheeksi. Tai sitten Fat of The Land oli loistelias ep, joka kärsi turhasta läskistä.

Seitsemän vuotta myöhemmin Howlettilla on yhä yksi tai kaksi groovea, joiden puitteissa hän liikkuu säästeliäästi kasvattaen räjähdysherkkiä jännitteitä lyhyillä luupeilla ja yksinkertaisilla sävelkuluilla. Niiden lisäksi hänen levyllään on yllin kyllin meikkiä ja rosoisesta ulkokuoresta huolimatta synteettisen siloisia soundeja, aikansa elänyttä tamppausta. Tuotantojälki on teknisesti puhdasta, yllätyksetöntä ja salonkikelpoista hehkutusta vailla kaksisia aivoituksia tai rytmisesti mielenkiintoisia sekvenssejä. Lyhyet riffit ja fraasit luovat vetävän kertakäyttökoneen, joka hyytyy herkästi. Pilkotut vokaalisamplet eivät hälvennä halvan toiston luomaa hämmennystä, vaan välitön lumo hiipuu tahti kerrallaan, kunnes albumi avautuu kapeassa kirjossaan kriittistä tarkastelua varten. Liamia ei ole uskominen: tässä ei ole kyse punkista.

Always Outnumbered, Never Outgunnedista ei ole kotikuunteluun, koska se ei tunne mutkia eikä kerroksia. Se on suora ja välitön funktionaalinen levytys, jolla Liam Howlett yrittää luoda illuusion raakuudesta, arvaamattomuudesta ja väkivaltaisuudesta. Tällä hetkellä hänellä ei näytä olevan sellaiseen sen enempää makua kuin hulluutta. 

---

• Review
• Always Outnumbered Never Outgunned