Rumba

Musiikkia hylätylle käsilaukulle - The Prodigy: Music for the Jilted Generation (XL)

• 29th July 1994
• Timo Pennanen

Ensiksi monet pikkuseikat häiritsevät. Mauton kansi! Eikös nimikin ole vähän mahtaileva? Ja introksi sämplätty lause: "I've decided to take my work back underground to stop it falling into the wrong hands. " Miten pop-musiikin on edes mahdollista joutua vääriin käsiin? Mutta Liam Howlettia on helppo ymmärtää. Britannian teknosukupolvi on suorastaan ajettu maan alle; sen on entistä vaikeampi juhlia nuoruuttaan joutumatta tekemisiin lain kanssa. Itse Howlett on saanut hardcorepiireiltä pyyhkeitä liian popmaisesta ja kikkailevasta 'handbag-teknosta'. Syytöksiä ei kannattaisi ottaa vakavasti: Prodigyn ensialbumin hitit ovat kikkailuissaankin omaa luokkaansa - niistä tuli vain joidenkin mielestä liian suosittuja. Kakkoslevyllä Howlett jahtaa mukamas kadonnutta katu-uskottavuuttaan, mutta ei onneksi anna paniikille valtaa. Kertosäkeiden ja lapsekkaimpien mikkihiiriefektien tilalle tarjotaan aggressiivisempia äänimaisemia, karua trance-biittiä ja tuloksekkaita löytöretkiä mustaan musiikkiin. Sekä Poison että 3 Kilos nousevat funkvaikutteineen varsin kosmisille taajuuksille. Laajoista kaaristaan ja 78 minuutin kestostaan huolimatta Music for the Jilted Generation on hämmästyttävän kompakti ja intensiivinen äänite. Tuttujen One Love- ja No Good -sinkkujen lisäksi siinä on pari kiteytyneempää hittiraitaa (Voodoo People ja Full Throttle), mutta myös 10 minuuttia lähentelevät narkoositripit säilyttävät jännitteensä. Pop Will Eat Itselfin kanssa tehdyn kitaravoittoisen Their Law'n pointti selviäisi kyllä vähemmälläkin kertaamisella. Vaikka niiden välinen paremmuus on kuppikuntia synnyttävä makuasia, niin yhdessä The Prodigy Experience ja Music for the Jilted Generation muodostavat parin, joka ansaitsi oman levyhyllyn.

pisteet 5/5

---

• Music For The Jilted Generation