Show your support with The Prodigy Stickers

Order here

Yle

Legendaarinen The Prodigy toi likaisen undergroundin valtavirtaan ja vei konemusiikin stadioneille

Lähes 30-vuotisen uransa aikana The Prodigy on mullistanut konemusiikin. Ensi kesänä yhtye nähdään Weekend-festivaaleilla.

Lähes 30-vuotisen uransa aikana The Prodigy on mullistanut konemusiikin. Ensi kesänä yhtye nähdään Weekend-festivaaleilla.

The Prodigylla on ollut valtava vaikutus siihen, miten elektroninen musiikki on kehittynyt 90-luvun alkuvuosista aina tähän päivään asti. Lähes 30-vuotisen uransa aikana yhtye on vakiinnuttanut paikkansa konemusiikin eturivissä.

Legendaarinen yhtye nähdään jälleen Suomessa ensi kesänä, kun Weekend Festival julkisti The Prodigyn pääesiintyjäksi.

The Prodigy toi likaisen undergroundin valtavirtaan

Keith FlintinLiam Howlettin ja Maxim Realityn muodostama brittiryhmä muutti konemusiikin suuntaa 90-luvulla pysyvästi. The Prodigy toi likaisten underground-klubien äänimaailman valtavirtaan ja vei sen rocktähtien lailla stadioneille.

Yhtye vuonna 1994 nousi suosioon kakkosalbumillaan Music for the Jilted Generation, jolta löytyivät muun muassa kappaleet No Good (Start the Dance) ja Voodoo People. Toinen levy oli kuitenkin vielä vasta alkua, sillä The Prodigyn suosio suorastaan räjähti kahta vuotta myöhemmin.

Vuonna 1996 yhtye julkaisi menestyssinglet Firestarter ja Breathe, jotka edelsivät The Fat of the Land -albumia. Kolmas albumi rikkoi myyntiennätyksiä ja sisälsi vielä kolmannen ikonisen The Prodigy -kappaleen eli Smack My Bitch Up.

The Fat of the Land sekoitti undergroundista lähteneeseen konemusiikkiin vaikutteita punk-musiikista ja sen raivokas soundi nostaa hien pintaan jo pelkästään kuunnellessa. The Prodigy toi uudenlaisen vaarantunteen valtavirtaan ja muutti konemusiikin suuntaa pysyvästi.

The Prodigy on aina tehnyt mitä haluaa

Bändinä The Prodigy on tunnettu arvaamattomuudestaan. Erityisesti yhtyeen musiikkivideot ovat painuneet monen fanin mieleen. No Good (Start the Dance) toi rave-keikkojen tunnelman television kautta olohuoneeseen, Voodoo People -musavideolla ihminen tulee ulos matkalaukusta ja Smack My Bitch Up -video päätyi MTV:n sensuroimaksi huumeiden, seksikohtauksen ja väkivallan vuoksi.

Yhtye on niittänyt mainetta yhtenä parhaista livebändeistä. The Prodigy on vieraillut useita kertoja Suomessa niin festareilla kuin jäähalleissakin. Osa keikoista on ollut hengästyttävän energisiä ja aggressiivisia, osa taas pitkän linjan bändin jo rutinoituneita vetoja.

Vaikka The Prodigyn musiikin moottori on Liam Howlett, joka kirjoittaa ja tuottaa yhtyeen kappaleet, monelle bändi on jäänyt mieleen Keith Flintin ansiosta. Hänen pirunsarvia muistuttavasta hiustyylistään, maaninen tuijotuksestaan ja raivoisasta esiintymisestään on tullut olennainen osa The Prodigyn brändiä.



Jump to articles main | Prodigy main
The Prodigy 34 pcs sticker set

Big set of The Prodigy stickers. 15 different designs (2 of each) and total of 30 stickers. Sticker sizes vary from 9 cm to 3,5 cm. Order here >