Keskisuomalainen

Megaa & anarkiaa

Prodigy: The fat of the land

Prodigyn uutukainen hämmentää. Biisien pitkät introt ja riffit ikäänkuin vangitsevat ja lumoavat kuulijansa. Siihen ei osaa oikein sopeutua, kun se on niin uutta. Joku hakee nautintonsa aineista, mutta myös musiikki voi viedä mennessään. The fat of the land ei edes häikäise biiseillään, silti se nappaa kuulijan mukaansa.

Jos bändiä ympätään tekno-osastolle, niin se johtuu ainoastaan bändin konemaailmasta. Itse musiikilla on hyvin vähän tekemistä teknon kanssa. Sitä vastoin melodioissa kuuluu kaikuja etnosta, punkista, rapista ja ties mistä. Prodigyn saundi on täysin jäljittelemätön ja vastustamaton. Bändi edustaa modernia popajattelua parhaimmillaan.

Biisit eivät sinänsä tarjoa mitään erikoisempia taidenautintoja. Samaa juttua sahataan lukemattomia kertoja, ja siinä varmasti on yksi syy musan maagisuuteen. Jos päivällä valot päällä ja selkä suorana tuolilla kuuntelet levyä, niin ehkä nautinnosta jää jotain puuttumaan. Tämä onkin enemmän kollektiivista bailumusaa, jossa yhteisellä kokemuksella ja tunteella on suuri vaikutus kuuntelukokemukseen.

Prodigyn musiikki on mielenkiintoista, mutta myös yksitoikkoista. Musiikissa on tietyt vaaransa, vaikka bändi onkin tällä levyllä onnistunut jutussaan. Mielenkiintoista onkin nähdä, mihin suuntaan Prodigy musiikkiaan vie. Mitä uutta sinänsä yksinkertaiseen ideaan voi löytää? Pystyykö bändi säilyttämään energisyytensä?

* * *

Jump to Reviews main | Prodigy main