Iltalehti

Prodigy sanoi ei U2:lle ja David Bowielle

Viikonvaihteessa Seinäjoen Provinssirockissa esiintyvä brittiryhmä Prodigy on kieltäytynyt yhteistyöstä sekä U2:n että David Bowien kanssa. Haluan olla varovainen sanoissani, mutta meitä kysyttiin yhteistyöhön U2:n Pop-levylle. Bono itseasiassa soitti kotiini, kuten David Bowiekin. En halua olla mitenkään epäkunnioittava, mutta en tahdo olla tekemisissä tuon tason tähtien kanssa, Prodigyn johtaja Liam Howlett sanoo New Musical Expressissä. Prodigy odotettu uutuuslevy The Fat Of The Land julkaistaan piakkoin. Howlett kuvailee levyä "-90 -luvun punk-rockiksi".

- En tiedä miksi olen vihainen. En tiedä miksi teen tällaista musiikkia. Minä vain teen.
Howlett on raivoissaan ainakin amerikkalaiselle levy-yhtiölleen. Prodigy uutuutta sensuroidaan Yhdysvaltain markkinoita varten. Madonnan omistama Maverick-yhtiö taipui muuttamaan kahden kappaleen nimet, koska levylle ei olisi muuten saatu jakelua. Maverick voitti viime vuonna tarjouskilpailun Prodigystä lupaamalla bändille "täyden taiteellisen vapauden".

- Vihaan tätä tilannetta, koska en hyväksy sensurointia millään tasolla, Howlett puhisee.
Sensuroitavat kappaleet ovat alkuperäisiltä nimiltään Smack My Bitch Up sekä Funky Shit.

Jump to articles main | Prodigy main